20. päivä Riossa (22.2.2012)

Tämä päivä oli omistettu rantsulle. Vietimme kivan päivän Ipanemalla löhöillen aurinkovarjojen alla. Harvoin voi nukahtaa päikkäreille aaltoja kuunnellen. Okei, ehkä pari juomamyyjää pilasi huuteluillaan aaltojen ääntä, mutta kuitenkin. Ravintolan kautta teimme viimeisiä tuliaisostoksia Copacabanan ilta torilta. Osa porukasta lähti loppu iltaa viettämään Lapaan bagode-baariin. Huomenna kotiin...

19. päivä Riossa (21.2.2012 tiistai)

Karnevaaleista toipumista... Aamupäivällä osa hengaili altaalla. Kävin Kuisman kanssa syömässä ravintolassa, jossa oli pari muutakin ihmistä. Ilmeisesti karnevaalien jälkeen porukka kokoontuu perheinä syömään ulos. Alkuillasta teimme reissun Santa Teresan maisemiin vihdoinkin, tosin ilman raitsikka ajelua. Ilmeisesti Santa Teresaan vievässä raitiovaunussa oli tapahtunut jo syksyllä jokin onnettomuus, eikä se vieläkään ole jatkanut toimintaansa. Santa Teresassa oli paljon vanhoja, värikkäitä taloja. Mutkikkailta kaduilta löytyi näköala tasanne, josta ihailimme viimeisiä "korkean paikan" näkymiä Rio de Janeiron kaupunkiin.

Kotiinlähtö häämöttää. Kuisma lähtee jo huomenna, me muut eri lennoilla torstaina. Mun, Miian ja Mushkan lento lähtee vasta hieman ennen puoltayötä torstaina. Kolmessa viikossa on tullut avarrettua maailmaa runsaasti. Vaikka paljon pidänkin Riosta on ihanaa palata kotiin oman rakkaan luokse.

18.päivä Riossa (20.2.2012)

Herättyäni puolenpäivän jälkeen, huomasi valvoneensa koko edellisen yön. Jännitys vatsanpohjassa sain kuitenkin itseni ylös sängystä ja valmistautumaan kulkueeseen. Kuisma, Tarja ja Kati eivät olleet vieläkään saaneet varmistusta tanssipaikastaan, vaikka kulkueen alkuun oli aikaa n. 4h. Miia, Mushka ja minä lähdimme Jarin roudausavun kanssa kohti Clementeläisten kokoontumispaikkaa. Oli vaikea löytää taksi, joka huoli meidät pukujen kanssa kyytiin. Tuskin ongelmana oli puvut, vaan se että tiesivät katujen olevan tukossa Sapucái:n läheisyydessä.

Kokoontumisalueella kyselimme missä kohtaa alamme sijaitsee. Meidät ohjattiin neljännen vaunun taakse. Seitsemän aikaan aloimme pukea asua päälle. Onneksi ei ollut ihan tuskaisen kuuma. Samalla paikalle saapuivat loput naisista. Kuisma ja Kati olivat saaneet kuin saaneetkin asut, mutta eri alasta kuin me. Tarja joutui jäämään kuvaajan rooliin, koska vain kaksi pukua löytyi lisää. Tarja sai otettua hyviä kuvia aivan tanssijoiden ja vaunujen vierellä, kokoontumisalueella.

Meidät järjestettiin riveihin. Jäimme alan takaosaan. Eräs paikallinen nainen tuli epäilevästi kyselemään, mistä olemme ja että tiedämmehän että laulu pitää osata laulaa. Ylpeinä saimme näyttää pitkää nenää nyrpeälle akalle, että me suomalaiset osaamme sambata loistavasti. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta (innostuksen ja jännityksen sekoitusta) mikä kroppaan tuli ilotulitusten alettua ja samban soidessa. Nyt kulkueemme starttaa. Jammailimme porukalla kohti dromon sisääntuloaukkoa. Katsomo hurrasi tanssiessamme heidän ohitseen. Huomasin, että kulkue oli kulkenut eteenpäin 47 min ennenkuin astuimme dromolle (aika näkyi kellotauluista dromon varrella). Loppupää kulkueesta joutui aikas haipakkaa kirmaamaan kulkuealueen ohi aikarajaa ajatellen. Koulu ei saa ylittää tiettyä aikaa, joka sääntöihin on asetettu. Tuntui, että koko matka dromolla vilahti ohi aivan sumussa. Olikohan syynä pukuun kuuluvat aurinkolasit vai tanssin hurmos, mutta tiedän laulaneeni ja bailaavani koko matkan lujaa. Mielestäni osa tanssijoista alassamme, eivät laittaneet kaikkea peliin, mutta toivottavasti se ei massasta erottunut. Tanssiaskeleet dromolla kestivät vajaat 15min. Olisin ollut siellä mielelläni pidempäänkin!!!

 "Maaliin" päästyämme hiki virtasi. Purimme puvuistamme sulat kotiin viemiseksi. Rinkan ollessa niin iso, pätimme olla kuskaamatta niitä ympäriinsä. Kipitimme katsomoon 12, johon Jari oli käynyt ostamassa liput. Emme kuitenkaan kauaa jaksaneet tungoksessa katsella, vaan siirryimme sulkiemme kanssa asunnolle virittämään telkkarin, josta voisi katsella loputkin kulkueet. Vasta useamman tunnin jälkeen aloin uskoa todella olleeni karnevaalikulkueesa Brasiliassa. Yli 70 tuhatta ihmistä katsoi kulkuetta livenä paikan päällä, ties kuinka monta miljoonaa katsojaa tv ja internet keräsi puolestaan ääreensä. Tämä on jotakin, mitä en unohda koskaan.

17. päivä Riossa (19.2.2012 sunnuntai)

Tänään oli vuorossa pitkä ilta Sapucaí:lla especial-ryhmän kulkueita vahtaamassa. Vaikka meillä oli liput hankittuna katsomoon jo etukäteen, lähdimme ajoissa jonottamaan hyviä katsomopaikkoja. Kovasti sai tehdä töitä hyvän paikan pitämisessä koko illan. Kulkueet olivat valtavia, värikkäitä ja kerrassaan upeita. On vaikea sanoin kuvailla fiilistä, mikä oli katsellessa sambakoulujen menoa. Vaunut olivat valtavia ja kekseliäisyyttä ei puuttunut. Ala-puvut loistivat ihanissa väreissä. Bateriat olivat huikeita! Hienosti jaksoin klo 17-07:30 välisen ajan dromolla. Toiseksi viimeisen koulun kohdalla iski suurin väsy, mutta suomalaisella sisulla pysyin hereillä koko ajan. Lemppari koulujen kohdalla jaksoi bailata hyvin, välillä toki oli istuskeltava vaan. Tuntuu uskomattomalta, että huomenna tanssin itse kulkueessa. Can´t wait!

16. päivä Riossa (18.2.2012)

Bom Carnaval! Karnevaalitunnelman pystyi aistimaan heti aamusta. Paikalliset ja turistit kokoontuivat kaduille erilaisiin kulkueisiin. Täällä on suomalainen vappu potenssiin 100 tai tuhat. Porukka bailaa, laulaa, tanssii, juo... Iloa riittää. Illalla lähdin Miian kanssa Dromolle katsomaan grupo-A:n kulkuetta. A-ryhmä kisaa pääsystä especial-ryhmään, joka kisaa mestaruudesta. A-ryhmän voittaja nousee seuraavaksi vuodeksi parhaimpaan ryhmään ja päin vastoin especialin viimeinen tippuu grupo-a:han. Yksinkertaista vai mitä?

grupo-A:n alkua odotellessa

Paikallisen mummun kanssa on kiva fiilistellä

Meillä ei ollut lippuja etukäteen ostettuna tälle päivälle. Lähdimme puoli seitsemäksi dromolle tunnustelemaan lippuhintoja "katukauppaajilta". Saimme liput edullisesti (40 real) hyvään katsomoon (setor 8). Pääsimme katsomoon kuitenkin vasta puoli tuntia ennen kulkueen alkua, jonottamista siis tovi riitti. Eivät avanneet portteja ennenkuin hieman ennen h-hetkeä, vaikka olimme luulleet katsomoon pääsevän varaamaan hyviä paikkoja ajoissa. Toisin kävi. Saimme silti hyvät paikat katsomosta. Tunnelmaa riitti ja meininkin oli mahtava. Parhaimman fiiliksen loi Viradouro, joka selkeästi halusi takaisin especial-ryhmään. Visuaalisesti ko. koulu ei ollut kuitenkaan parhain. Muilla oli kauniimmat vaunut sekä väriharmoniat asuissa/kulkuerakenteissa. Jaksoimme katsoa 7 koulua yhdeksästä, sitten oli pakko lähteä nukkumaan, että jaksaisimme huomenna parhaat koulut katsoa kokonaan. Päätimme kuitenkin klo 4:30 lähtiessämme käydä tsekkailemassa haaskat. Kulkueeseen osallistuvat (osa ainakin) jättävät karnevaaliasunsa kaduille, joista turisti tai paikallinen voi sitten käydä nappaamassa sulan tai paljettikuvion kotiin viemiseksi. Tai niin me luultiin. Kadulla oli mielettömästi karnevaaliasuja eri väreissään, mutta paikalliset olivat haalineet itselleen kasoja asuista myydäkseen ne?! Olivat kovin tarkkoja, ettei kukaan varasta heidän haalimastaan pinosta matskuja. Turpaansa olisi saanut jos olisi mennyt vaan keräämään sulkia tai jotain muuta väärästä kohtaa katua. Oli vaikea arvioida mitkä asuista oli hylätty ja mitkä kasattu valmiiksi uusiokäyttöön/myyntiin. Katselimme vain ihmeissämme pukuja ja otimme taksin ilman omaa saalista asuista. Taksi sai taas aiheutettua sydämentykytyksiä. Tällä kertaa syynä ei ollut hurja vauhti vaan reittivalinta. Ensin taksi joutui etsimään auki olevat kadut. Ihmiset vaelsivat pois kulkueesta autoteillä, eikä tilaa taksille tuntunut löytyvän. Sain juuri sanottua, että ollaanpas lähellä favelaa, kun taksikuski laittoi jarrut pohjaan, peruutti ja kääntyi ylös pikku katua kohti favelaa. Hetken mietin, että ei per**le mihin se nyt ajaa. Onneksi kuski vain kiersi edelleen kasvavia ihmismassoja kiertäen "hieman" hämärimpien kujien kautta. Päästiin perille kämpille ehjin nahoin ja rahat tallella (se vähä mitä niistä on jäljellä = äiti laita rahaa) :)

15.päivä Riossa (17.2.2012 perjantai)

Aamupäivästä käytiin osan porukan kanssa vielä Saarassa kaupoilla. Käytiin hankkimassa pehmuketta perseen alle viikonlopun kulkueiden katsomista varten. Illalla Dromolla katselimme lasten kulkueita. Lapset olivat ihania, osalla oli jopa isot vaunut. Lasten baterioissa oli taidokkaita muusikon alkuja, pienenä se pitää aloittaa!

14. päivä Riossa (16.2.2012)

Tänään saatiin mun, Miian ja Mushkan karnevaaliasut. Miia kävi hakemassa ne Carloksen kanssa. Ei meinannut puvut mahtua taksiin. Tiesin, että ala-puvut Riossa ovat isoja, muttei nyt niin isoja ettei meinannut taksiin mahtua. Saa nähdä miten päästään dromolle siirtymään ko. puvuissa. On se hyvä että ollaan harjoiteltu ala-koreoo kunnolla...ei meinaan tule askeleet näkymään tuossa puvussa...On se silti upea. Kuuma tulee mustassa pvc-muovi jakussa mutta tulkoon :)

Kävimme piipahtamassa Cidade do Sambassa, vaunupajoilla. Turisteille ei ollut portit auki. Selittivät vain palosta viimevuonna, jolloin muutaman sambakoulun vaunupajat paloivat. Kävimme vielä São Clementen pajan ovella, mutta sieltäkin mies käännytti meidät pois, vaikka kuinka kerroimme, että meidät oli kutsuttu paikalle. Ilmeisesti olimme liian lähellä karnevaaleja pyrkimässä sisään.

Favela, Cidade do Samban läheisyydessä

13. päivä Riossa (15.2.2012 keskiviikko)

Aamupäivälle ei ollut suunniteltua ohjelmaa. Kerrankin :). Altaalla tuli löhöiltyä. Iltapäivästä suunnistimme katsomaan, josko Santa Teresaan vievä juna olisi toiminnassa tänään. Eipä ollut. Iltaa vietettiin porukalla Copacabanan maisemissa aaltoja tuijotellen ja caipirinhaa maistellen. Iltamarkkinoilta tehtiin myös ostoksia.

12. päivä Riossa (14.2.2012)

Maisemaa Corcovadolta

Hyvää ystävänpäivää! Tänään retkeilimme Corcovadolle, Jeesuspatsaalle. Olimme jo puoli yhdentoista aikaan vuoren juurella, mutta saimme vasta lähempänä puoli kahta lähtevään junaan liput. Voin kertoa, että nousu Jessepatsaalle pelotti enemmän kuin ilma-ajelu sokeritopalle. Juna oli vanhahko ja raiteet kulkivat kapeaa käytävää ylöspäin kolinalla. Maisemat Rion kaupunkiin olivat jälleen upeat. Turistien määrä oli kuitenkin häiritsevämpää kuin topalla.

Iltaa vietettiin São Clementessä karnevaalitreeneissä. Tanssimme hiki virraten ja koko koulu bailasi karnevaalifiiliksissä. Osaamme biisin sanat jo hyvin, joten harmonia ukot (ihmiset jotka tarkkailevat joukon ympärillä laulavatko ja bailaavatko kulkueeseen osallistujat tarpeeksi) vain hymyilivät meille hyväksyvästi. Tutuksi tulleet ihmiset tulivat juttelemaan meille, kun huomasivat näiden turistien tulevan uudelleen ja uudelleen bailaamaan.

11. päivä Riossa (13.2.2012 maanantai)

Kolmas sambaostos päivä Saarassa. Ei se perhana herkkua ole mikään kerta. Vaikuttaisi siltä kuitenkin, että suurimmat hankinnat on nyt tehty. Ostosreissusta selvittyämme lähdin Kuisman ja Miian kanssa edustamaan Suomi sambaa Samba Encontro-tapahtumaan, joka järjestettäisiin kulttuurikeskuksessa dromon lähellä. Ylläri pylläri netti oli poissa toiminnasta, joten emme voineet tarkistaa tapahtuman osoitetta. Lähdimme kuitenkin matkaan, josko paikka löytyisi ihmisiltä kyselemällä. No ei se löytynyt. Onneksi Kuisma löysi auttavia ihmisia yliopistolta, jotka antoivat hänen käyttää tietokonetta ja tarkastaa osoitteen. Ystävällinen mies yliopistolta lähti vielä saattamaan meidät kulttuurikeskukselle. Lahjoimme häntä avusta Suomi sambalevyllä.

Vaikka olimme tunnin myöhässa tapahtuman alusta, olimme kuitenkin liian ajoissa. Mitää ei taas Brasilialaiseen tapaan tapahtunut aikataulun mukaan ja palelimme, huom palelimme, jäätävässä auditoriossa. Suomisamba sai tunnustusta tapahtumassa. Kuisma kävi pokkaamassa (SSKL:n puheenjohtajana roolissa) palkinnon suomalaisille Riomaisen karnevaalikulttuurin edistämisestä Suomessa.

Näimme tänään erittäin kurjan uutisen paikallisesta lehdestä, jossa kerrottiin eilen Madureirassa, Portelan kulkuetreenien aikana sattuneesta onnettomuudesta. Noin 1500 Portelalaista oli kokoontunut treenaamaan sambakoulun edustalle, kun auto kaahasi ihmisjoukon päälle. Samassa rytäkässä räjähti käsikranaatti. Portelan treenaajien joukossa oli myös lapsia ja vanhuksia. 60-vuotias nainen kuoli ja 48 loukkaantui. Traagista, että näin pääsi käymään. Onneksi itse olimme kyseisellä kadulla kolme päivää aikaisemmin eikä onnettomuuden aikana.

10. päivä Riossa (12.2.2012)

On se niin Rio de Janeiroa, että päivän suunnitelmat muuttuvat non-stop. Tänään olisi vuorossa ollut raitsikka ajelu Santa Teresan maisemissa. Kuljettuamme trolleycarin lähtöpisteeseen, olivat portit suljettuna. Ohikulkijalta varmistimme, ettei tänään ole ajelua Santa Teresaan. Paremmalla tuurilla joku muu päivä. Matkanjohtajamme Folke Fest a.k.a Kuisma johdatti meidät Paquetan saarelle.

Saarelle mentiin lautalla n. 1h matka. Porukka oli kovin väsynyt ja matka vierähti torkkuen. Jarilla, Miialla ja Kuismalla on myös flunssa.

Saarella oli upeat maisemat. Kaikkialla oli ihanan vihreää. Paquetalla oli kauniita pastellisävyisiä taloja sekä pieniä hiekkarantoja. Saarella ei autoja juuri kulje, joitain tavarankuljetus ajoneuvoja kylläkin. Syötyämme teimme hevoskärryajelun. Allergikko Jenni pärski koko ajomatkan hevosen takia, mutta onneksi aivastelu ei haitannut maisemien ihastelua.

Päästyämme takaisin Rion puolelle saarelta, alkoi sadepilviä kasaantua päällemme. Asunnolle päästyä alkoi satamaan ja salamoimaan. Sateen rauhoituttua lähdimme osan porukan kanssa viimeisiin dromotreeneihin, nyt oli Beija-Florin vuoro. Dromolle oli viritetty kajarit kunnon taajuuksille. Oli aivan erilaista kuunnella karnevaalibiisiä hyvällä äänentoistolla, mitä ei muilla kouluilla vielä ollut omissa treeneissään. Katsomotkin dromolla näyttävät valmistuvan ajallaan. Katsomoita on uudistettu/lisätty viime vuodesta. Rakennustyömaa on ollut edelleen käynnissä aikaisempien treenien aikana. Karnevaalipaikat lopuillekin naisille alkaa varmistumaan. Enää on viikko siihen kun itsekin tanssimme pitkin dromoa. Ei sitä kyllä usko todeksi, ennen kuin se hetki koittaa.

9. päivä Riossa (11.2.2012 lauantai)

Ohjelmaa ei tänään ainakaan puuttunut. Aamupäiväksi suuntasimme Ipaneman ja Copiksen maisemiin uudella porukalla. Ilma oli viileä, n. +25-28 astetta. Pilviverho oli taivaalla eilisen ukkostelun jäljiltä. Kaippa pari pisaraakin vettä roiski. Aallot olivat komeat meressä, joista Mushka kävi hankkimassa mustelmat persiille. Tuttuun tyyliin caipirinhat otettiin Copiksella.

Kämpän kautta menimme  ruokailemaan asunnon lähellä sijaitsevaan kiloravintolaan. Ohjelmassa olisi retki sokeritoppavuorelle. Lähdimme valoisaan aikaan, jotta näkisimme apinoita, mutta kuitenkin illansuussa nähdäksemme kaupungin valomeren hämärän tultua.

Vuorelle noustiin gondoolihissillä. Meno oli hurjaa! Ensimmäinen hissi nousi Morro da Urcalle. Maisemat olivat uskomattomat. Vielä piti päästä ylös topalle, joten hissillä eteenpäin. Kuljimme ympäri huippua. Oli upeaa nähdä kaupunkia "hieman" eri perspektiivistä kuin maanpinnalta. Odotin näkeväni Rio-elokuvasta tuttuja apinoita, mutta näimme vain - älä syötä apinoita kyltit -. Odottelimme hämärää, jotta kaupungin valot pääsevät oikeuksiinsa. Mahtavat näkymät. Pimeällä en saanut hyviä kuvia, joten muisto tallentui vain verkkokalvolle.

Matkattuamme korvat lukossa alas huipulta hyppäsimme bussin kyytiin. Täällä ei tarvitse huvipuistoa etsiä, sen löytää paikallisilta bussireiteiltä. Tämäkin reilu 70kg hyppäsi ilmaan kovissa töyssyissä bussin penkiltä ja vatsassa kouraisi joka kerta. Caipirinhojen kautta ilta jatkui Mangueiran sambakoululla. Jos Portela oli jotakin uutta, oli Mangueira jotain erittäin vanhaa. Koululle oli korkea sisäänpääsymaksu ja puitteet olivat melko huonot. Koulu oli epäsiisti ja lattiat aivan märät. Onneksi en törmännyt vipeltäviin elukoihin (torakoiksikin kutsutaan), jotka ovat kömpineet loukoistaan esiin ukkosen jäljiltä. Bateria soitti parvekkeella mahtavasti. Tänään olin kuitenkin ollut niin kauan putkeen jalkojen päällä, joten jouduin luovuttamaan melko pian ja palaamaan osan porukan kanssa kotiin. Matkalaukuista 3/4 oli saapunut. Yhtä vielä odotellaan...

Maisemaa huipulta

8. päivä Riossa (10.2.2012)

Tänään odotellaan loppuja porukasta saapuvaksi. Joukkoon iloiseen liittyy Tarja, Kati ja Mushkan mies Jari. Ennen koneen saapumista Rioon ehdimme aamupäivällä soitin kaupoille. Ostin rocarin ja tampparin. Myyjät eivät olleet kovinkaan palvelualttiita, mutta sain kuin sainkin haluamani soittimet ostettua.

Iltapäivällä Carlos tuli palaveeraamaan karnevaalipaikoista. Hän kertoi kolme paikkaa Clementen kulkueeseen olevan nyt varmaa. Ostimme kolme paikkaa minä, Miia ja Mushka. Nyt on vielä ikävä kyllä auki kolmen muun tanssipaikka. Olisi kova pettymys jos kaikki emme pääsisi samaan alaan tai edes samaan kouluun, koska olemme jo niin asennoituneet Clementeläisiksi.

Matkaajat saapuivat turvallisesti perille illalla. Heidän matkalaukkunsa jäivät Lissaboniin ja niitä nyt joudutaan odottelemaan perille. Toivottavasti tulevat pian. Porukan kanssa käytiin ostamassa kevyempää puettavaa kuin verkkarit ja lenkkarit ja suuntasimme dromolle Mocidaden ja Salgueiron treeneihin. Dromolle päästyämme Mocidade oli juuri aloittelemassa, lämmitellen yleisöä. Mikäs se siellä kuuluikaan? Olenko tullut kotiin? Surdotkin niin tutut ja mikä breikki? Sehän se siellä mitä Klausin kanssa muutaman kerran treenattiin Roseiralla. Aivan mahtavaa. Kulkueen musapuoli oli erinomaisesti hallussa, mutta tanssijoiden meininki oli hyvin laimeaa luokkaa, kuten Mangueirallakin aikaisemmin. Salgueiro taasen oli huippu vedossa. Baianat olivat todella kauniita ja lippupari pisti parastaan. Matkaajajoukko jaksoi hyvin illan, vaikka lento oli takana.

7. päivä Riossa (9.2.2012)

Karnevaalifiilistä!

Tänään tulee viikko täyteen Riossa. Nukuin pitkään aamulla. Alkaa joka yö klo 3 valvominen ottaan kunnon päälle :) Tänään oli vuorossa toinen sambaostos päivä Saarassa. Iltapäivällä nukuin vähän lisää päiväunien merkeissä.

Ilta vietettiin Sao Clementessä. Sinne on helppo mennä kun casa sijaitsee Rion keskustassa. Olimme menevinämme katsomaan Clementen enredoaiheeseen liittyvää musikaali-show:ta, mutta ymmärsin ilmeisimmin väärin illan ohjelman. Casalla oli esiintymässä jonkin sortin bilebändi. Soittivat he muutaman musikaalibiisin. No me -aina ajoissa- suomalaiset emme ole vielä omaksuneet brassien amanha-kulttuuria ja odottelimme bändin alkua yli 3h. Olimme ensimmäisiä koululla illalla, koska lipussa luki klo 21. Muita ihmisiä tuli vasta kymmenen jälkeen. Saimmepahan nostatettua karnevaalifiilistä ihanien kasvomaalausten ja hyvän sambamusiikin lomassa. Törmäsin myös Naomaan, tyttöön, joka ystävällisesti tiistaina puhui puolestamme koulun ihmisille toiveestamme päästä Clementeen tanssimaan kulkueessa. Kyselin häneltä treeniaikataulusta koululla sekä viikonlopun ohjelmasta. Naoma puhuu hieman englantia, mikä teki keskustelusta huomattavasti helpompaa. Oli varmasti koomista kuunnella mun englanti-portugali sekoilua. Mutta kaippa me toisiamme ymmärrettiin. Taidampa ottaa muinakin päivinä päiväunet, kun niiden voimalla näköjään jaksaa pitkään (kello on nyt 03 taas..).


Halauksia kotiin <3

6. päivä Riossa ( 8.2.12 keskiviikko)

Uima-allasta ja maisemia. Kävelylenkki tehtiin Urcan maisemissa sokeritopan läheisyydessä. Urcan alueella oli kaunista. Illalla tapasimme Carlosin. Tarkoituksena oli koittaa mennä tänään Mocidadeen, mutta useista varoitteluista johtuen ( alueen turvallisuuteen liittyen ) päätimme vaihtaa kohteen Portelaan. Matkasimme vajaan tunnin bussilla Madureiraan, jossa Portelan koulu sijaitsee. Koulu oli saanut uudet puitteet vanhan tilalle. Ulkonäkö oli kuulemma restauroitu kokonaan. Olihan paikka hieno. Koulun värit sininen ja valkoinen loistivat uutuuttaan. Pettymyksenä minulle oli paikan huono akustiikka. Baterian soitto vain kumisi hallimaisessa treenitilassa. Baterian siirtyessä treenin lopussa fiilistelemään treenitilan ulkopuolelle, kuulosti soitto hyvältä. Mielestäni vastaanotto koululla ei ollut yhtä lämmin kuin Sao Clementessä. Uskon, että omaan viihtymiseeni vaikutti koko päivän kestänyt koti-ikävä sekä muut erinäiset alakulon luojat. Flunssan rippeet edelleen vaivaavat, eikä yskä tunnu lähtevän millään. En vain ole ollut tänään oma itseni. Olen myös kovasti miettinyt tänään kaupungin kaksijakoisuutta. Rio on monella tavalla niin kaunis, mutta samalla myös karu ja ruma. Yöllä kotiin tullessa katukuvassa näkyneet likaiset kerjäläislapset ja combikuskin väkivaltaisuus rahatonta matkustajaa kohtaan ei ollut kaunista katseltavaa. Toivottavasti huomenna kauneus vastaan rumuus menee 6-0 eikä toisinpäin.

5. päivä Riossa (7.2.2012)

synttärisankari

Paljon onnea Mushka! Aamupalalla juhlittiin Mushkan synttäreitä kakun kera.
Kävimme myös testaamassa Flamengon rannan. Maisema oli sokeritopalle ja auringonpalvonnan lomasta pystyi vahtaan gondoolihissien kulkua. Ranta oli epäsiistimpi kuin isot ipanema ja copis, mutta rauhallisempi. Paikallisia paljon, olimmekohan ainoat turistit..Viihdyimme. Kuuma on ollut tänäänkin. + 42 astetta. Ei olla päästy eilen eikä tänään uima-altaalle. Se on ollut suljettuna. Jonkin sortin vesihäiriötä koko Flamengon alueella. Nettiyhteyskin on tökkinyt, eikä päiväsaikaan ole kunnolla koneelle päässyt. Päivällisellä kävimme hotellin vieressä olevassa ravintolassa. Buffet-pöydän menyy vaikutti lupaavalta, mutta ruoka oli kylmää. Kerroin kassalla etten suostu maksamaan ruuasta koko summaa, koska se oli miltei kaikin osin kylmää. Pelkäsivät ilmeisesti kommunikaatio-ongelmia kun hiljaa rahastivat vain juoman. Toki muut joutuivat maksamaan, vaikka osa samaa kylmää ruokaa söikin.

Tänään saimme nauttia illan Sao Clementen sambakoululla. Väkeä oli paljon. Koululla oli tekniikkatreenit kulkuetta varten. Bateria kuulosti hyvältä. Lapset koululla olivat ihania ja taitavia. Koululla aisti hyvän yhteishengen. Aloitimme tien raivaamisen karnevaaleja varten. Kerroimme usealle eri ihmiselle toiveestamme päästä tanssimaan kulkueessa ja juuri Sao Clementessä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileväisiä. Kovasti kutsuivat meidät uudelleen tanssimaan kouluunsa. Saimme liput torstaille katsomaan jonkin sortin showta sambakoululle. Saimme myös kutsun heidän vaunupajallensa. Kaikki on kuitenkin vielä auki tanssipaikan suhteen ja aikataulujen selvittely ei tunnu olevan kovin helppoa. Varmaa kuitenkin on, että paljon Sao Clementeä on luvassa.

4. päivä Riossa (6.2.2012 maanantai)

Tänään Saaraan sambahely kaupoille. Tavaraa oli kuin mustanmäen torilla. Ennen kuin on käynyt alueen liikkeissä, ei voi ymmärtää kuinka paljon tavaraa siellä on. Olen kuvitellut sambatavara kaupat hyvin erilaisiksi. Oli myös erittäin vaikea hahmottaa mistä aloittaisi ostosten tekemisen, varsinkin kun ei osta pelkästään itselleen. Ensikertalaisena materiaalilistojen kanssa olin ihan hukassa. Kai me jotain ostettiin kun 32 kg tavaraa kannettiin kaupoista pois.

Kävimme lounaalla kiloravintola Saara Grillissä. Ruoka oli todella hyvää. Seisovastapöydästä lastattiin lautaselle ruokaa, jonka hinta määräytyy painon mukaan. Suosittelen jokaiselle brasseihin matkustavalle. Tavarat raahattiin kämpille taksilla. Olimme saaneet tietoa etukäteen että takseilla ei kannata paljoa matkustaa, koska julkiset kulkuneuvot ovat hyviä. Olemme kokeilleet metroa ja bussia. Taksilla olemme ajelleet paljon, koska se on erittäin edukasta, kun summan saa aina jaettua meidän neljän kesken. Et ei muuta ku taksit käyttöön! Keräsimme hetken voimia, jonka jälkeen lähdimme levykauppaan. Ko. kauppa (Modern sound),jota etsimme, ei enää ollut olemassa. Suuntasimme copacabanan rantatielle kojuihin ostoksille. Maisemat rannalla illalla olivat upeat.

Bagode baarissa on samba kaalissa...vai miten se meni. Lapa on alue jossa on iltaisin vilkas baari elämä, jossa kuulee live musiikkia. Loppu illan vietimme (5 tuntia...) Pagode baarissa Carioca da gemassa. Tunnelma oli sanoin kuvaamatonta. Jälleen yksi asia mikä pitää kokea itse, kuten melkein kaikki täällä Riossa. Tanssin PALJON. Miia ei ollut paikoillaan hetkeään. Ihmiset ihastelivat tanssitaitoamme ja seurasivat tarkkaan samba no pé:tamme. Tutustuimme pariin brassi mieheen ja espanjalaiseen naiseen, joiden kanssa tanssimme koko illan. Aamulla sambakamaa kantaessa oli samban ilo kateissa. Myöhemmin se löytyi, sydä-
mestä.

3. päivä Riossa (4.2.2012)

Heti aamulla testattiin kämpän uima-allas. Vesi oli ihanan viileää. Lämpötila tuntui tukahduttavammalta kuin aiempina aamuina. Lämpötila nousikin jo aamupäivästä 39 plus asteeseen. Iltapäivästä lähdettiin Estacio de sá:n sambakoululle feijoadaan. Siellä livemusiikin tahtiin tanssahdeltiin ja porukka söi paikallista herkkua liha-papu-makkara-riisi pataa. Sitä mekin maistettiin. Hyvää oli, mutta suolaista.Viereisen pöydän mummu ja pappa ihastuivat meihin suomalaisiin. Pappa oli ilmeisesti 78 vuotias, mutta jaksoi loistavasti tanssata koko ajan. Kertoivat käyneensä 10 vuoden ajan Estaciossa, joka on Rion ensimmäinen sambakoulu.

Estaciosta suuntasimme Ipanemalle torille, jossa oli markkinat. Ostin ihka ensimmäisen oman rocarin. Myyjä kehui kovasti soittoani kun testasin mikä soittimista kuulosti kivoimmalta. Metroreissu takaisin kämpille oli mielenkiintoinen. Oli ruuhka-aika ja metro oli aivan täynnä. Porukka änki metroon niin, että lapset puristuivat ihmisten väliin. Hetki mietittiin miten ihmeessä pääsemme pois oikealla asemmalla. Mushka sanoi hoitavansa asian. Kun saavuimme kotiseudulle Mushka kajautti kovalla äänellä (putouksen Leena Heffner tyyliin) antakaa tietä, täältä tullaan. Ensin porukka hiljeni, sitten alkoivat taputtamaan ja hurraamaan. Kovasti piti änkeä eteenpäin kyynärpäät edellä, mutta selvittiimpäs ulos komeasti.

Nopea suihku ja kohti dromoa tänään kaksistaan Miian kanssa. Vuorossa oli Mangueiran  ja Tijucan treenit. Mangueiran meno oli melkoinen pettymäs. Hyvä kun alat edes lauloivat, vaikka heillä yleisöä oli tähän astisista kerroista eniten paikalla. Tijuca puolestaan --> aivan mahtavaa! Näin myös upean comissaon viime vuodelta, jossa hauskat ukot "irrottivat" päänsä harteiltaan syliinsä. (ne ymmärtää jotka ovat nähneet ko. koreografian). Eivät ilmeisimmin halunneet paljastaa tämän vuoden comissaota vielä. Saimme sylitella ihanan 8kk poika vauvan kanssa. Hän sulatti meidän molempien sydämet. Vauva katseli suurilla silmillään kun höpistiin hänelle suomeksi jotain. Päivä oli pitkä ja kuuma. Flunssan jäljiltä edelleen nokka on tukossa, mutta on se samba parasta! Tämän vuoksi täällä ollaan.



.

2. päivä Riossa (3.2.2012 lauantai)

Jardim botanico

Aamu alkoi puhelinsoitolla asunnon vaihtoon liittyen. Kuulimme, että pääsemme muuttamaan vasta iltapäivällä. Miia ja Mushka suuntasivat rannalle. Me Kuisman kanssa lähdimme tutustumaan Rion kasvitieteelliseen puutarhaan. Kierreltyämme puutarhassa teimme kävelyretken Rodrigo de freitas järven maisemissa. Jo alkumatkasta kuulimme järven yli karnevaalisamban paukkeen. Aikamme käveltyämme törmäsimme pieneen karnevaalikulkueeseen. Se oli bloco Spanta nenemin 10-vuotis karnevaalikulkue. Bloco on ns. pieni sambakoulu (varmaankin suomen sambakoulun koko luokkaa..). Tunnelmaa riitti!

Iltapäivällä saimme kuin saimmekin muutettua Flamengon asuntoon. Nyt meillä on kahden makuuhuoneen, olohuoneen ja keittokomeron paketti. Talosta löytyy myös kuntosali, uima-allas ja pesutupa. Carloksen kanssa kuulumiset vaihdettuamme tuli illan ohjelman suunnittelu eteen. Alunperin oli tarkoitus mennä Mocidaden sambakoululle tanssimaan, mutta Carlos ei pystynytkään lähteä kanssamme. Emme uskaltaneet lähteä niin kauas keskenämme. Meidät oli myös kutsuttu brasseissa asuvan suomi-ritmistan Samin kotiin Santa Teresaan. Hän soittaa Mangueirassa, joten päätimme lähteä sinne. Saimme ohjeet Santa Teresan asunnolle, jonne menimme taksilla. Taksi ei kuitenkaan löytänyt perille asunnolle. Tietä kysyi monta kertaa. Kun uskoimme löytäneemme oikean paikan, jäimme taksista pois. Pieni tie jatkoi mutkitellen siitä mihin taksi oli meidät jättänyt. Mulle alkoi heti karvat nousta pystyyn kun oikeaa talonumeroa ei heti tullut vastaan. Katu oli hämärä ja autio. Muutama tumma mies siellä kulki ja tuijotti meitä. Itkuhan siinä meikäläiselle tuli. Olimme ryöstäjien unelma. Neljä valkoista naista yksin autiolla kujalla. Vihdosta viimein uskoimme löytäneemme oikean oven. Summeriin ei kuitenkaan kukaan vastannut. Vähin äänin hiivimme takaisin sinne mihin taksi oli meidät jättänyt. EI NÄIN ENÄÄ KOSKAAN!

Olin kovin järkyttynyt tapahtumien kulusta, mutta helpottunut ettei mitään pahaa sattunut. Vietimme sitten kaikkien suunnitelmanmuutoksien jälkeen iltaa sambodromolla Sao Clementen kulkuetreeneissä. Olo helpottui ja järkytys lieveni treenien aikana. Samba on siis hyvin hyvin terapeuttista ;) Osasimme jo laulaakin hieman koulun mukana ja tunnelma oli mahtava, niin meillä kuin katsomon toisella puolellakin. Tähän kouluun kuulumme!

1. päivä Riossa (3.2.2012)

Saavuimme turvallisesti perille eilen hieman ennen puoltayötä. Ja no siitä turvallisuudesta, taksikuski ajoi niin lujaa, että Miia pelkäsi enemmän kuin lentokoneessa. Laskeuduttuamme piilotimme rahallisen omaisuutemme lentokentän vessassa vartaloomme; kenkiin, lentosukkiin, tisseihin tms, ettei mahdollinen ryöstäjä saisi koko saalista matkatavaramme pöllittyään.

No eipä ryöstetty, mutta kyllä rikollisuuden läsnäolon huomasi lentostuertin varoitellessa, että olkaa varovaisia ja taksikuskin napsauttaessa ovet lukkoon lähtiessämme.

Favela Botafogo asunnon ikkunasta filmattuna

Olimme varanneet asunnon brasilialaisen kontaktimme Carlosin kautta. Hitaan rahansiirtymis liikenteen vuoksi vuokrarahamme ei ollut ehtinyt ajoissa perille ja Flamengossa sijaitseva kämppämme oli viikoksi vuokrattu muille. Onneksi väliaikaisratkaisu järjestyi Botafogoon. Kuisman saattamana tulimme hurjan taksikuskin ajamana mukavalle alueelle favelan viereen. Tässä vaiheessa Rioo tunteva voisi pysähtyä ja miettiä edellistä lausetta pari sekkaa. Mukava alue + favela vieressä ei kuulosta turvalliselta. Favela tarkoittaa slummia, joita Rion kukkuloille nousee tiheään. Ikkunasta katsottuna onhan se favela tuossa, mutta kuitenkin kaukana. Parin päivän päästä pitäisi päästä Flamengon asuntoon, jossa vuoteita olisi enemmän kuin yksi. Ekan yön Botafogossa nukuin kahden istuttavalla sohvalla. Kuisma nukkui riippumatossa ja Miia ja Mushka parisängyssä.

Mushkan (elefanttijalka koivuniemi) jalat olivat turvoksissa, muut ilmeisimmin selvisivät vain lennon aikaisilla oireilla ja totuttelu kuuman kosteaan ilmastoon voisi alkaa.

Kämpän suihkua testattua lähdettiin rannalle metrolla. Ensin menimme Ipanemalle, jostä kävellen Copacabanalle. Ipanemalla olisi kuulemma puhtaampi vesi uida. Merivesi maistui suolaisena suussa kun nautiskelimme korkein ääniefektein aalloista. Viimeksi olen meressä uinut alle 10 vuotiaana Kanarialla. Copacabanalla maistelimme ensimmäiset caipirinhat paikan päällä.

 Hauskaa oli huomata kuinka eksoottisia me valkoiset suomalaiset oltiin paikallisille. Niin miehet kuin naisetkin jäivät tuijottamaan vaaleita ihoja. Yksi vanhempi mies tuli juttelemaan kadulla ja ihasteli ääneen niin -kaunista vaaleaa- ihoani. Kaduilla huomasi muutenkin ihmisten ystävällisyyden vanhempien naisten tervehtiessä ventovierasta suomalaista ohi kulkiessaan.

Välillä oli tultava takaisin kämpille lepäilemään ja suihkuun. Taustalla pyöri tv:ssä laatuohjelma Big Brother Brasil...

Levon jälkeen lähdimme kohti Sambodromoa, jossa olisi tänään Vila Isabelin kulkuetreenit. Matkalla Saaran alueella meinasi tulla ahdistus ihmispaljoudesta. Pieni syöminen helpotti yleiseen - naama palanut, vatsassa kiertää, liian kuuma - ahdistukseen. Sambodromon näkeminen ei vielä auttanut siihen epätodelliseen oloon, että oikeasti olemme nyt samban mekassa. Samban lähtiessä soimaan alkoi se todellisuus valjeta. En osannut kuvitella kuinka paljon ihmisiä oli katsomossa hurraamassa ja katsomassa treenejä, kun kyseessä ei vielä ollut itse kisakulkue. Vila Isabelin comissaon koreografia näytti upealta. Aloilla oli hieno meininki. Laulu raikasi eikä kukaan todellakaan vain liikutellut huuliaan laulavinaan, kuten aloitteleva suomi sambista karnevaaleilla. Laulu tuli kovaa ja korkealta, suoraa sydämestä. Mites se bateria? No, aivan upeaa kuultavaa. Tippa linssissä vahtasin rocarin soittajia, toki muitakin ritmistoja. Kannatti kuvata videolle kun kamera pomppi rytmissä, kuvasta tuskin saa selvää. Päivä päätettiin hieman maltillisemmalla taksikyydillä. Huomenna olisi tarkoitus muuttaa. Hope so.

Sambodromon katsomoa

Matka alkaa 2.2.2012

London Heathrow: Kauhee nälkä, kaikki muut saa ruokaa paitsi minä...
Okei, sai kaikki ruokaa. Englantiin päästyä, kirjanarkkari Jenni havaitsi terminaalista vanhan ystävän; WHS-ketjun. Ruuan jälkeen menin ko. kauppaan. Kirjoja valitessa olisi meikäläiseltä kulunut enemmänkin aikaa, mutta onneksi fiksu tyttö Mushka tajusi kysellä jonkin sortin kenttähenkilöstöltä missä porttimme Rion koneeseen sijaitsee. Hän kertoi sen olevan 20 min junamatkan päässä. Siinä vaiheessa tytöt raahasivat mut pois kirjakaupasta ja laitettiin vipinäksi. This is the final call to the flight.... Tämä world traveller ei osannut odottaa kentän olevan niin iso että portille siirtymiseen menisi oikeesti paljon aikaa ja juna matka. Onhan niitä kenttäbusseja mutta et kenttäjuna vielä... Viimeisenä päästiin koneeseen, mutta ehdittiimpäs.

Lentokone oli myös jotain ihan muuta kuin kuvittelin. Kyllähän sitä leffoista on nähnyt kuvan isojen koneiden sisustuksesta, mutta olihan se kone iso (lukuunottamatta metri kertaa metri jalkatilaa...). Jokaisella oli oma pikkutelkkarinsa, josta pystyi valitsemaan leffoja katseltavaksi. Flunssan jälkimainingit eivät helpottaneet koneessa oloa. Koko nenänielu oli ihan tukossa ja vatsaa väänsi. Ajatus matkustamisesta 24h ei helpottanut rikkaan mielikuvituksen omaavaa suomalaista ja vaikea oli pysyä optimistina siitä että joskus päästään oikeesti perille.